Translate

torstai 12. syyskuuta 2013

Uusia alkuja No. 2

Toinen loppukesällä aloittamani projekti on muhinut mielessäni jo puolisen vuotta aina siitä asti, kun siivosin käsityölehtiäni ja löysin vanhojen Käsityökerho-lehtien joukosta nämä ohjeet. Ensialkuun tuli niistä mieleen mummon aikaiset, kalangasta virkatut, kovat sohvatyynyt, jotka jättivät aina kunnon jäljen poskeen päikkärien seurauksena. Tarkemmin malleja tutkailtuani totesin kuitenkin, että upeita ja haastaviahan nuo ovat, enkä voinut vastustaa kiusausta koittaa josko se minunkin virkkuukoukkuni taipuisi tuollaisiin kuvioihin.


Alkukesästä tehdyltä Suomen reissulta tarttui sitten mukaan Novitan virkkauslankaa, joka tuntui sopivan pehmoiselta poskea vasten. Pakkohan se ensimmäinen tyyny oli heti kotiin palattua aloittaa. Tässä nyt sitten tuo nykyinen tekele. Jälki ei ole yhtä tiivistä kuin mallissa, mikä johtunee käsialastani ja siitä, etten jälleen käytä ohjeessa mainittua lankaa. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta! Jospa tuo kokonaisuus ei siitä kuitenkaan kovin kärsisi.


Tätä projektia tulen tosin itseni tuntien väkertämään vielä hyvän aikaa. Jos ei puhti vielä tyynyjen jälkeen lopahda, olisi tarkoituksena virkkailla tyynyille myös kaveriksi mätsäävät yölampun varjostimet. Katsotaan kuinka pitkään innostusta riittää, pitäähän sitä unelmia olla!

1 kommentti:

  1. Tosi kauniita tyynyjä! Hyvään alkuun olet jo päässyt :) Voi kun olisi aikaa enemmän, niin voisi toteuttaa tällaisia pitkäkestoisempiakin virkkauksia!

    VastaaPoista